Siirry suoraan sisältöön

Meistä / About us

Minusta tuntuu, että minulla on aina ollut eläimiä. Ensimmäisen koirani sain noin 10-vuotiaana ja siitä se sitten lähti. On ollut kaikkea hamsterista hevosiin.

Tänä päivänä kasvatan jackrussellinterrierejä Ypäjällä. Ensimmäisen pentueen syntymästä tuli jouluna 2022 kuluneeksi 18 vuotta.

Kasvatustoimintani on koko ajan ollut pienen mittakaavan toimintaa, 2 – 3 pentuetta vuodessa. Pienimuotoinen kasvatustoiminta tarkoittaa minulle sitä, että valikoin jalostukseen käytettävät koirat huolellisesti ja pidän luonnetta, terveyttä ja rotumääritelmän mukaista russelia tärkeinä jalostuksen kriteereinä.
Tämän kokoluokan toiminta varmistaa sen, että voin tarjota kaikille pennuille parhaat mahdolliset lähtökohdat elämään, aikani riittää jokaiseen pentuun tutustumiseen ja pusutteluun.

Käyn koirieni kanssa näyttelyissä ja tärkeää on myös, että arjessa koirat pitävät myös isännän liikkeessä. Teemme päivittäin pitkiä lenkkejä pitkin metsiä ja aina kun laki sallii, koirani saavat juosta myös päivittäin vapaana.

Suurin osa pennuista lähtee koteihin lemmikiksi ja perheenjäseniksi. Näyttelykoiraa en lupaa kenellekään. Voi olla, että joudut hieman tarkemmin kertomaan itsestäsi ja perheestäsi kun kysyt minulta pentua – haluan varmistua, että pennut pääsevät parhaaseen mahdolliseen kotiin ja jokainen perhe saa juuri heille sopivan koiranpennun.


I think I have always had animals. I got my very first dog when I was 10 years old. And after that everything from hamsters to horses.

Today I breed Jack Russell Terriers in Ypäjä (small village in Eastern part of Finland). 2022 was 18th anniversary from my first jrt litter.

My breeding has been always small scale breeding, 2 – 3 litters/year.
Small scale breeding means that I have plenty of time with each puppy, I want to make sure that the pup has the very best start for future life.

Mainly my hobby with the dogs are dog shows but my dogs also keep me very active in free time also. We do long walks in the near forests and daily basis my dogs run free and do that famous digging and hunting.

Most of my pups leaves as pets. I don’t have show dog guarantee and pups leave my household when they are 8 weeks old.